Kuva: Anja Vest / Vastavalo
Tuntomerkit
Tuuhean turkkinsa alla kettu on varsin siro ja kevytrakenteinen. Ketun paino vaihtelee viidestä kymmeneen kiloon. Urokset ovat naaraita kookkaampia, mutta valtaosa laajasta painovaihtelusta johtuu eläinten syksyisistä rasvakertymistä. Kettu on melko pitkäraajainen, mikä suuresti helpottaa sen liikkumista pehmeässä upottavassa lumessa. Ketun turkki on punaruskea. Kurkku ja rinta on usein valkoinen ja poskilla voi olla tumma kyynelmerkki. Usein jalat ovat mustat. Pituutta ketulla on 60-85 cm, häntä on 35-55 cm ja painoa 5-8 kg.
Esiintyminen
Kettu on yleinen koko maassa. Kettukanta on runsain Lounais-Suomessa, jossa keskimääräiseksi talvitiheydeksi on arvioitu noin 0,3 kettua metsämaan neliökilometriä kohti. Esiintymistiheys pienenee tasaisesti pohjoista kohti. Tunturi-Lapissa kettukanta on erittäin harva, kenties vain 1–2 yksilöä sataa neliökilometriä kohti, ja kettu onkin vasta hiljan levittäytynyt tunturiin. Ketun arvellaan tunturialueella syrjäyttäneen naalin. Kettukannan kokoon vaikuttavat paikallisesti myyrien kannanvaihtelut, kapi sekä metsästys.
Elinympäristö
Kettu on erinomainen sopeutuja ja sitä tavataankin lähes kaikenlaisissa elinympäristöissä. Kettu on sopeutunut jopa urbaaniin kaupunkiympäristöön. Ketun reviirin koko voi vaihdella paljonkin, muutamasta kymmenestä jopa yli tuhanteen hehtaariin. Reviirin kokoon vaikuttaa ravinnon määrä, lepopaikat sekä muut ketut. Kettu puolustaa reviiriään, mutta tiheän kannan alueella ketut oppivat sietämään toisiaan.
Elintavat ja ravinto
Ketun ravinto koostuu pääosin pienjyrsijöistä, mutta sille maistuvat hyvin myös jänikset, linnut, kalat, raadot, linnunmunat, selkärangattomat sekä marjat, jopa metsäkauriit. Kettu vierailee mielellään myös haaskoilla. Kettu liikkuu yleensä hämärän tultua. Kettu saalistaa yksin, mutta silti ne elävät 2-6 yksilön ryhmissä. Pentueesta urokset siirtyvät omille elinpiireille, mutta tyttäret jäävät yleensä vanhempiensa reviirille auttamaan uusien jälkeläisten hoidossa, lisääntymättä itse. Pesässä kettu elää vain pienten poikasten aikaan, muuten se elää kulkurina ja lepäilee päivän aikaan useissa eri paikoissa. Kettu hakeutuu mielellään kivenkoloon, puunsuojaan, luoliin tai talojen alle.
Lisääntyminen
Kettu tulee sukukypsäksi noin 10 kuukauden iässä. Ketut parittelevat tammi-maaliskuussa ja poikaset syntyvät maalis-toukokuussa. Kantoaika on reilu 50 vuorokautta. Pentuja syntyy 3-8 ja molemmat vanhemmat osallistuvat niiden hoitoon. Perhe pysyy yhdessä myöhään syksyyn. Metsästyksen on havaittu vaikuttavan pentuekokoon: jos kanta pidetään pienenä, pentuekoko on suurempi.
Metsästys
1900- luvun alussa kettua pyydettiin arvokkaan turkin takia. Nykyään turkin arvo on alhainen. Kettu on haastava metsästettävä, sillä se oppii nopeasti. Yleisimpiä ketun pyyntitapoja ovat jalkanaru-, haaska-, lippusiima- sekä loukkupyynti. Lisäksi kettua pyydetään koiran avulla tai suksilla jäljittämällä. Vuosittain kettuja saadaan saaliiksi noin 50 000- 60 000 yksilöä. Kettua metsästetään pitkälti riistanhoidollisista syistä. Saalistilastojen mukaan metsästyskauden jälkeen Suomessa elää arviolta 70 000-90 000 kettua.
