Metsäkauris. Kuva: Antti Härkälä
Tuntomerkit
Kauris on pieni hirvieläimeksi; täysikasvuisen eläimen paino vaihtelee 20:stä 30 kiloon. Kesällä kauriin väritys on punaruskea ja talvella harmaanruskea. Kauriin häntä on vain mitätön nysä kolmiomaisen nahkapoimun sisällä, ilman hirvieläimille tyypillisiä pitkiä karvoja. Metsäkauriilla on valkoinen peräpeili. Peräpeilin muoto kertoo sukupuolen jo ensi silmäyksellä – naaraalla peilin alareunasta roikkuvat pitkät kellertävät karvat eli ”esiliina”. Uroksen ”pensseli” taas näkyy vain sivukuvassa vatsalinjan alla.
Esiintyminen
Metsäkaurista esiintyi Suomessa 1700-luvulla, mutta sittemmin laji hävisi. 1900-luvulla se yritti levittäytyä takaisin Suomeen idästä Karjalan kannaksen kautta ja lännestä Perämeren pohjukan kautta. Itäiset levittäytymisyritykset eivät johtaneet pysyvään kantaan. Sen sijaan Ruotsin kautta tulleet metsäkauriit onnistuivat aluksi muodostamaan pieniä pysyviä kantoja jokilaaksoihin. Olosuhteet eivät suosineet kaurista, joka ei juuri kyennyt levittäytymään etelämmäksi. Siirtoistutukset Ahvenanmaalle ja myöhemmin Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle olivat vihdoin menestyksekkäitä, ja niistä kanta lähti runsastumaan ja levittäytymään kohti pohjoista. Pohjois-Suomessa metsäkauris joutuu tarkoin valitsemaan elinalueensa, ja Oulun korkeudella esiintyminen rajoittuu jokivarsiin.
Elinympäristö ja ravinto
Suosituinta elinympäristöä ovat viljelysalueiden metsänreunat. Ravintonsa suhteen metsäkauris on hirvieläintemme vaateliain; mieluimmin se syö vain pehmeitä kasvinosia. Kauriin suurta herkkua ovat maitohorsmat, mesiangervot, niittyleinikki, rentukka ja jopa sienet. Talvella tärkeintä ravintoa ovat pensaiden ja puiden versot, mutta se kaivaa esiin myös pehmeämpää ravintoa hangen alta niin kauan kuin lumipeite pysyy riittävän ohuena. Suurta herkkua ovat etenkin mustikanvarvut, puolukka, kanerva sekä jäkälät ja naavat. Kauris käyttää vain harvoin havupuita ravinnokseen, ja silloinkin vain ohuimpia oksia. Talvella metsäkauriit hakeutuvat mielellään varttuneisiin metsiin, joissa vähälumisuus helpottaa liikkumista ja ravinnon hankintaa. Sekä metsäkauriilla että valkohäntäpeuralla on samanlainen ravintostrategia kuin hirvellä, mikä poikkeaa poronsukuisten, kuusipeurojen ja saksanhirven laajan suvun sopeutumasta siinä, etteivät ne tule toimeen kuivilla korsilla kuten nuo muut sekä nautaeläimet. Kasvisolujenkasvisolujen sisältämä nestemäinen soluplasma on kaikille kolmelle oleellinen tapa selvitä talven aiheuttamasta mineraali- ja valkuaispulasta.
Elintavat
Metsäkauris on reviirieläin ja reviirikäyttäytyminen on voimakkainta huhtikuulta kiimakauden loppuun saakka, syyskuun tietämille. Reviiri merkitään kaivamalla maahan pieniä kuoppia sekä hankaamalla hajurauhasia puihin ja pensaisiin. Reviirillä pyritään turvaamaan lisääntymismenestys ja ravintovarat. Naarailla ei ole yhtä tarkkoja reviirejä, vaan ne elävät niin sanotuilla kotialueilla, jotka saattavat olla osin päällekkäisiäkin. Talvella kauriit voivat laumautua hyvien ruokapaikkojen äärelle. Kauriille on tyypillistä vaellukset ja siksi se voi levittäytyä helposti uusille asuinalueille. Nuoret vierotetut vasat voivat kulkea jopa satoja kilometrejä. Noin kolmen vuoden ikäisenä kauriit ovat löytäneet sopivan elinympäristö, johon ne jäävät. Tämän jälkeen kauriit ovat hyvin paikkauskollisia.
Lisääntyminen
Metsäkauris tulee sukukypsäksi vuoden ikäisinä. Kiima-aika on heinä-elokuussa. Metsäkauriilla on viivästynyt sikiönkehitys: munasolu kiinnittyy kohdun seinämään vasta viiden kuukauden kuluttua, vuodenvaihteen tienoilla, ja alkaa kehittyä. Naaras synnyttää touko-kesäkuun vaihteessa, ja hyväkuntoinen metsäkaurisnaaras voi synnyttää jopa kolmosia. Vastasyntyneet vasat ovat täplikkäitä, ja ne pysyvät noin kuukauden suojapaikassaan, jossa emo ruokkii niitä 3-7 kertaa päivässä. Emo karkottaa vasat noin vuoden ikäisinä juuri ennen seuraavaa vasontaa.
Metsästys
Kauriita on siirretty Suomeen Venäjältä Karjalasta Varsinais-Suomeen, Teijoon. Samoille maisemille vietiin myös Nuuskakairan kantaa Torniosta.
Metsäkauriin metsästyksessä käytetään ajavaa koiraa, jonka säkäkorkeus saa olla enintään 28 cm. Kaurista voidaan jäljittää yksinkin koiran kanssa, mutta monesti metsästys on seurametsästystä, kuten hirvelläkin. Koiraa saa käyttää vasta syyskuun lopusta alkaen. Aiemmin syksyllä naaras jättää koiranajossa vasansa ja jättäytyy itse koiran ajettavaksi. Tästä johtuen naaras voidaan vahingossa ampua yksinäisenä, vaikka vasat ovatkin lähistöllä. Manner-Euroopassa yleinen hiivintämetsästys on saanut yhä enemmän kiinnostusta myös Suomessa.
