Kuva: Merja Otronen / Vastavalo
Tuntomerkit
Näädän turkki ja turkin väritys pysyvät samoina ympäri vuoden. Yleensä turkin väri vaihtelee tummanruskeasta tummankellahtavan tai harmaanruskeaan ja kurkun ja etupuolen laikku vaaleankeltaisesta kellertävänpunaiseen. Laikusta johtuukin nimitys kultakurkku. Näädällä on pituutta 45-55cm, häntä on 20–30 cm pitkä ja painoa näädällä on 1-2kg.
Esiintyminen
Näätä esiintyy lähes koko Suomessa, aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Vain harvoin näädän jälkiä on tavattu myös tunturikoivikosta. Pohjoisosissa näädän tapaa lähinnä metsäisissä painanteissa.
Elinympäristö
Näätä viihtyy hyvin tiheissä metsiköissä, joissa on hyvä latvuspeittävyys. Näätä pyrkii välttämään aukkopaikkoja ja pyrkii kiertämään esimerkiksi suot metsän laitoja pitkin. Näätä piilottelee mielellään puiden koloissa, kivikasoissa tai jopa ojan penkoissa. Sopivien piilopaikkojen saatavuus on tärkeä vaade elinympäristölle.
Elintavat ja ravinto
Näätä on yöeläin, joka saalistaa hämärässä ja lepää päivisin. Se on hyvin sopeutunut pimeässä liikkumiseen hyvän pimeänäön ja muistin ansiosta. Näätä on erinomainen suunnistaja. Näätä käyttää tehokkaasti apunaan myös hajumerkkejä, joita se käyttää niin sanottuna reimariverkostona. Näätä merkitsee näillä hajumerkeillä elinalueensa rajoja ja sisäosia. Metsä-Lapissa urosnäädän elinpiiri voi olla lähes sata neliökilometriä. Näädällä ei ole varsinaista reviiriä, vaan ne elävät hieman eri paikoissa ja liikkuvat yhteisillä alueilla eri aikoihin. Elinalueet voivat mennä lähes kokonaan päällekkäin, mutta tällöin urosnäädät käyvät vain satunnaisesti toistensa alueilla.
Päivälepopaikkoinaan näätä käyttää puiden onkaloita, kaatuneita puita, kivilouhikoita ja oravien pesiä. Näätä ei vaihda talvella turkkinsa väriä, ja siksi sille onkin tärkeää päästä saalistajia turvaan puihin.
Näätä on generalisti eli sille kelpaa ravinnoksi mitä sillä hetkellä vain on saatavilla: oravia, myyriä, jäniksiä, lintuja ja niiden munia, sammakoita, marjoja, sieniä jne. Näätä on loistava kiipeilijä ja se voi hyppiä puusta toiseen jopa neljän metrin matkan. Näätä on myös hyvä uimari.
Lisääntyminen
Näätä saa vuodessa yhdet jälkeläiset, yleensä 3-4 kappaletta. Parittelu tapahtuu loppukesästä. Näädällä on viivästynyt sikiönkehitys, kuten minkilläkin, joten sikiöt kehittyvät vasta vuoden vaihduttua. Poikaset syntyvät huhti-toukokuussa.
Metsästys
Näätä on ollut aikoinaan merkittävä turkiseläin ja sen turkista maksettiin huomattavasti. Metsästys on viime vuosina hiipunut ja turkin hinta alentunut. Näädän metsästys ei ole helppoa, ja se vaatiikin pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Pääasiassa näätää pyydetään koiran avulla jäljittämällä tai hetitappavilla raudoilla. Jäljitysmatka voi olla pitkäkin ja lisäksi näätä on taitava piilottelija. Kunnolla toimiva ”näätäkoira” on metsästyksessä korvaamaton apu.