Kuva: Jaakko Vähämäki / Vastavalo
Tuntomerkit
Peltopyy on pyöreäruumiinen, tanakka ja suhteellisen pienipäinen kanalintu. Pyyn pää on oranssihtava ja selkäpuoli on ruskeankirjava. Kupeilla on ruskehtavia viiruja. Koiraalla on hevosenkengän muotoinen tumma kuvio vatsassa, kuvio on naaraalla heikompi tai se voi puuttua. Vatsa on harmaahko. Pyrstössä on punaruskeat reunat. Peltopyy painaa noin 350-450g.
Esiintyminen
Peltopyy esiintyi runsas puoli vuosisataa sitten koko maassa Etelä-Lappia myöten, mutta sitten kanta taantui ja esiintymisalue supistui käsittämään länsirannikon alueen sekä Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson. Viimeisten parin kymmenen vuoden aikana kanta on kaksinkertaistunut aallonpohjastaan, ja levinneisyysalue on sisältään täyttynyt ja laajentunut jonkun verran reunoiltaan sisämaan suuntaan. Heikoimmillaan kannan kooksi arvioitiin vain 8 000 paria, ja laji luokiteltiin uhanalaiseksi. Nykyään meillä saattaa pesiä 15 000–20 000 paria peltopyitä, mutta kanta vaihtelee vuosittain suuresti.
Syitä kannan heikkenemiseen oli monia, mutta ne kaikki liittyivät maatalouden muutokseen, niin tuotannon kuin maankäytönkin tehostumiseen ja lisäksi tuotannon yksipuolistumiseen. Muutosten seurauksena poikasravintoa oli heikommin saatavilla, minkä seurauksena poikastuotto heikkeni. Myös talviaikainen ravinnonsaanti vaikeutui. Petojen merkityksestä on kiistelty paljon, mutta samaan aikaan kun peltopyy väheni, vähenivät myös varis, kanahaukka ja varpushaukka. Pedot voivatkin toki viedä merkittävän osan talviparven yksilöistä, mutta ei ole osoitettu, että niillä olisi laajemman alueen kantaa vähentävä vaikutus.
Kannan viimeaikainen runsastuminen on ollut seurausta elinympäristöjen paranemisesta. Maatalousympäristössä on ollut kymmenkunta prosenttia peltoalasta kesantona (tarjoaa pesimäsuojaa ja ravintoa), ojanvarsien pientareet ovat leveämpiä (tarjoavat pesimäsuojaa ja poikasravintoa), rikkakasveja on ollut enemmän (poikaset syövät rikkakasveilla eläviä selkärangattomia eläimiä ja aikuiset rikkakasvien siemeniä), pelloista isompi osa on ollut talviaikaisesti muokkaamattomia (maan pinnalta löytyy enemmän siemeniä ja viherravintoa) ja peltopyille on ollut talvella tarjolla ravintoa pihapiirien lintujen ruokintapaikoilla ja peltoympäristön riistanruokintapaikoilla. Myös talvien lämpeneminen ilmaston muutoksen myötä on suosinut peltopyytä. Peltopyitä on vuosikymmenten saatossa myös istutettu, mutta pesimäkantaa istutukset eivät ole vahvistaneet, sillä istutuskanta on keskieurooppalaista alkuperää eikä ole sopeutunut meikäläisiin olosuhteisiin.
Elintavat
Peltopyyt viettävät suurimman osan vuodesta parvissa. Parvet hajoavat maalis-huhtikuussa, jolloin pariskunnat erkaantuvat omille reviireilleen. Ne voivat sijaita jopa useiden kilometrien etäisyydellä talvehtimispaikalta (pisin todettu etäisyys 15 km).
Pesintä
Peltopyy munii myöhään, vasta toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa, kun kasvillisuus on kehittynyt niin, että se suojaa muuten avoimesti sijaitsevan pesän. Tuhoutuneen pesän tilalle naaras voi munia uuden pesyeen vielä jopa heinäkuun alussa. Munia on keskimäärin 17–18, enimmillään jopa 26. Poikaset kuoriutuvat kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa. Molemmat emot johdattelevat poikasiaan, jotka alusta lähtien etsivät itse ravintonsa. Poikaset kykenevät lentämään hiukan jo 1½-viikkoisina, paremmin kaksiviikkoisina. Ne saavuttavat aikuispainon kolmekuisina.
Metsästys
Peltopyytä voi metsästää 10.9.–31.10. välisenä aikana Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueella. Muualla maassa metsästys on sallittu Suomen riistakeskuksen myöntämällä metsästyslain mukaisella pyyntiluvalla. Sallitullakin alueella peltopyy on rauhoitettu monien riistanhoitoyhdistysten päätöksellä. Peltopyyn vuosittainen saalis, josta suurin osa tulee Pohjanmaalta ja Rannikko-Pohjanmaalta, on nykyään vain alle tuhannesta pariin tuhanteen yksilöön, viime vuosina enemmänkin ja huippuvuosina 2009 ja 2010 jopa 5 000–6 000 yksilöä. Peltopyyjahti tapahtuu seisovien kanakoirien avulla.
Juha Tiainen