Riekko. Kuva: Pekka Hyvärinen
Tuntomerkit
Riekko on helposti tunnistettava ja havaittava kanalintu, jota esiintyy lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Suomenselällä. Riekon höyhenpuku vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Lisäksi koiraalla on tietynlainen soidinpuku. Talvella riekko on kokonaan valkoinen ja kesällä punertavan ruskea. Kesäpuvussa kumpikin sukupuoli on täplikkään kellanruskea ja silmän yläpuolella on punertava läikkä. Keväällä värityksen muuttuessa kukon pää, rinta ja kaula ovat punaruskeat. Riekon pyrstön reunaosat ovat ympärivuoden mustat ja siipisulat valkoiset. Lentoon lähtevä riekko onkin helppo tunnistaa valkoisista siivistä. Riekko lähtee lentoon äänekkäästi ja usein siihen liittyy meluista naurua: ”kä-kä-hä-hä-hä”. Riekko painaa noin puolisen kiloa.
Esiintyminen
Riekkoja esiintyy sirkumpolaarisesti eli napaseuduille keskittyen. 1800- luvun lopulla riekko oli yleisempi Etelä-Suomessakin. Eteläisten kantojen taantumisen syynä on pidetty ilmaston lämpenemisen ja soiden kuivatusten lisäksi 1930-luvun lumettomia syksyjä. Pääsyy löytynee kuitenkin maa- ja metsätalouden muutoksista johtuvista ympäristönmuutoksista. Riekkojen määrä voi vaihdella eri vuosina paljonkin, mutta keskimäärin kanta näyttäisi olevan vajaat 100 000 paria. Kannanvaihteluväli on Pohjois-Lapissa 3-4 vuotta ja etelässä 6-7 vuotta. Riekolla kannanvaihtelut ovat selvemmin sidoksissa poikastuotannon vaihteluihin kuin muilla metsäkanalinnuilla.
Elinympäristö
Ravinto määrää pitkälti riekon elinympäristön valintaa. Lapissa riekkoa tavataan pääasiassa tunturikoivikoissa ja -pajukoissa, kun taas etelämpänä riekot suosivat soiden laitoja, rämeitä, vesistöjen varsia, taimikoita ja hakkuita. Tyypillistä riekon elinympäristöille on tietynlainen avoimuus. ”Metsäriekon” elinympäristö ei eroa juurikaan muista kanalinnuista. Riekko on erinomaisesti sopeutunut talven olosuhteisiin eikä se talvellakaan nouse puuhun usein. Talviympäristöt sijoittuvat rantoihin, rämereunoille, nuorille aukoille ja reunapensaikkoihin. Talvella riekon ravinto koostuu koivusta, pajuista ja varvuista, jos niitä lumen alta sattuu löytymään.
Elintavat
Riekot kokoontuvat syksyisin parviksi. Keväällä parvet hajoavat ja koiraat etsivät oman reviirinsä. Vanhat parit voivat olla hyvinkin paikkauskollisia. Tunturissa riekot voivat liikkua talvella ravinnon perässä paljonkin.
Pesintä
Riekkokukko puolustaa keväällä tiukasti soidinreviiriään etenkin aamuhämärällä ja illalla. Päivällä ne voivat vierailla ruokailemassa toistensa alueilla. Naaras munii toukokuussa kymmenkunta munaa. Heti kuoriutumisen jälkeen kukot lopettavat reviirin puolustamisen ja liittyvät poikueen seuraan. Poikaset suosivat hyönteisrikkaita kasvipeitteisiä laikkuja. Kylmänä kosteana kesänä nämä voivat olla poikaselle jopa riski: kasvillisuus kastelee untuvikon helposti. Kastuminen on kanalinnulle kylmääkin pahempi.
Metsästys
Riekon ansapyynnillä on vuosisataiset perinteet, ja sillä on ollut huomattavaa merkitystä talouksille. Riekkoon kohdistuva metsästysverotus on suurempi kuin muilla kanalinnuilla. Vuosittainen saalismäärä on vaihdellut viime vuosina 30 000-120 000 yksilöön. Arviolta noin 15–20 prosenttia syksyisestä kannasta metsästetään. Riekko kestää tämän suuruisen metsästyksen, koska sen poikastuotto on suuri.
