Sepelkyyhky. Kuva: Petri Timonen
Tuntomerkit
Sepelkyyhky on selkäpuoleltaan kauniin siniharmaa ja vatsapuoleltaan punertavan harmaa. Tunnusmerkillistä ovat kyynärsulkien isojen peitinhöyhenten muodostamat leveät valkeat siipijuovat ja pyrstön puolivälin valkea poikkijuova, joka näkyy lennossa alapuolelta. Aikuisilla linnuilla on myös kaulassaan selvästi näkyvä valkea sepel, joka puuttuu nuorilta yksilöiltä.
Sepelkyyhky on selvästi suurin kyyhkyistämme, kolmanneksen suurempi kuin uuttu- tai kesykyyhky. Osin samoissa parvissa esiintyvän rauhoitetun uuttukyyhkyn erottaa sepelkyyhkystä paitsi pienemmän koon perusteella, myös töpäkämmästä muodosta (siivet, pyrstö ja kaula ovat suhteellisesti hieman lyhyemmät) ja valkeiden kuvioiden puuttumisesta.
Esiintyminen
Sepelkyyhky on koko Suomen lintu havumetsävyöhykkeen pohjoisrajalle asti. Pohjoisraja noudattaa hyvin viljan viljelyn pohjoisrajaa. Sepelkyyhky on runsastunut jo pitkään: kannan arvioidaan olevan kaksinkertainen 1950-lukuun ja 1,5-kertainen 1970-lukuun verrattuna. Sepelkyyhky on niitä lintulajeja, jotka ovat hyötyneet maatalouden muutoksesta yhä viljavaltaisemmaksi,
Elinympäristö
Sepelkyyhky pesii yleensä pellon reunan tuntumassa, mutta osa pareista voi pesiä useiden kilometrienkin etäisyydellä maatalousympäristöstä. Keski- ja Länsi-Euroopassa sepelkyyhky on pesinyt kaupunkien puistoissa ja puutarhoissa jo vuosikymmenien ajan, mutta meillä kaupunkilaistuminen alkoi vasta 1980-luvulla. Nykyään sepelkyyhkyt ovat tavallisia kaupunkilintuja, ja ne pesivät pelottomasti muutamien metrien etäisyydellä ihmisten kulkuväylistä. Valtaosa kannasta pesii kuitenkin maaseudulla. Kyyhky tekee hataran pesän puiden suojaan. Tyypillisesti pesä on tiheässä kuusessa metsänreunan lähellä. Myös tiheät leppä- tai tuomipöheiköt ovat suosittuja. Sepelkyyhky on altis pesätuhoille.
Elintavat ja ravinto
Sepelkyyhky on muuttolintu, joka saapuu varhaisimpien lajien joukossa jo maaliskuussa. Syysmuuton huippu ajoittuu lokakuun alkupuolelle. Yksittäisiä lintuja on meillä nähty talvisin, mutta 2000-luvun leudot talvet ovat saaneet jopa kymmeniä yksilöitä jäämään talveksi Ahvenanmaalle, Hankoon ja muualle aivan lounaisimpiin kaupunkeihimme.
Sepelkyyhkyn pääravintoa ovat viljan jyvät ja herneet. Kyyhky syö mielellään myös tammenterhoja ja apilanlehtiä.
Pesintä
Sepelkyyhkyn pesimäkausi on pitkä. Eteläisimmässä Suomessa ensimmäiset naaraat hautovat jo huhtikuun alussa, kun kevätmuutto on vielä täysin kesken. Viimeiset pesinnät ovat kesken vielä elokuussa, jopa syyskuussa, kun metsästyskausi on ollut jo viikkoja käynnissä. Naaras munii aina vain kaksi munaa pesään, joka on pieni ja hatara. Koiras kantaa kuitenkin haudonta-aikana lisää pesäaineksia. Lopulta poikasten kasvaessa pesä on jo melko suuri ja tukeva, ja korkeammalla kuusessa sijaitsevan pesän erottaminen hylätystä oravan pesästä voi olla vaikeaa. Poikasten lähdettyä naaras voi munia samaan pesään toisen ja kolmannenkin pesueen. Sama pesä voi olla käytössä vielä seuraavanakin keväänä. Emot ruokkivat poikasensa ”kyyhkynmaidolla”, joka on niiden kupurauhasen erittämää puoliksi sulanutta siemenravintoa.
Metsästys
Sepelkyyhkyn metsästyskausi on 10.8.–31.10. Se on siten ongelmallinen pesimäkierron kannalta, koska osalla pareista on edelleen poikaset ruokittavinaan. Metsästyssaaliissa onkin aktiivisen kupurauhasen perusteella melko paljon pesinnässään keskeneräisiä yksilöitä. Metsästysaika alkaa siis pesimäkierron kannalta liian varhain. Pesivien lintujen verotusta voidaan kuitenkin jossain määrin välttää valikoimalla saalis parvista ja jättämällä yksittäiset linnut rauhaan. Mahdollisuuksien mukaan verotus on vielä hyvä kohdistaa samana vuonna syntyneisiin nuoriin yksilöihin.
Sepelkyyhkyn metsästys on tullut viimeisen puolen vuosisadan aikana yhä suositummaksi. Jahti tapahtuu piiloissa kyttäämällä, usein kuvia apuna käyttäen. Vuosittainen saalis on nykyään n. 220 000 yksilöä, kun se vielä vuosituhannen vaihteessa oli alle 150 000 yksilöä.
Juha Tiainen