Valkohäntäpeura. Kuva: Petri Timonen
Tuntomerkit
Valkohäntäpeura sijoittuu selvästi omaan kokoluokkaansa hirven ja pienien hirvieläinten, kuusipeuran ja metsäkauriin, väliin. Pukki painaa enimmillään lähes 150 kg, kun taas naaraan paino jää alle 100 kg. Pukki on voimakasrakenteinen ja hartiakas, mutta silti ketteräliikkeinen. Pienempi naaras on huomattavasti sirompi ja liikkeissään kevyempi. Kesällä peuran väritys on punaruskea ja talvella ruskeanharmaa. Vatsa ja raajojen sisäsivut ovat vaaleat. Karvapeitteen valkoiset laikut ovat tärkeitä lauman sisäisen viestinnän kannalta. Kurkunpäätä, leuanalusen ”leukalappua”, kuonon laajaa mustaa osaa ja silmiä korostavat valkoiset reunat. Myös korvien sisustat, varvasrauhasten ympärillä olevat karvat ja peräpeili ovat vaaleat. Päältä häntä on ruskeanharmaa tai punaruskea, hännän reunakarvoista muodostuu peuran takapäähän suuri vaalea v-kuvio.
Esiintyminen
Valkohäntäpeurat aloittivat luonnonvaraisen elämänsä Suomessa vuonna 1938 Vesilahdella. Alussa kanta lisääntyi hitaasti, ja vasta 1960-luvulle tultaessa arvioitiin kannan käsittävän 1 000 eläintä. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin peuroja oli yli 40 000. Kannan kasvua on sittemmin rajoitettu lisäämällä metsästystä.
Valkohäntäpeuran ydinalue Suomessa on edelleen lounaisessa Hämeessä, missä tiheys paikoin voi nousta hyvinkin suureksi. Toki Varsinais-Suomi ja Uusimaakin ovat tiheää valkohäntäpeura-aluetta, mutta itään ja pohjoiseen mentäessä valkohäntäpeuran esiintymistiheys pienenee nopeasti. Jo Vaasan korkeudella esiintyminen käy laikuittaiseksi ja loppuu pian kokonaan. Paksu lumipeite estänee valkohäntäpeuraa levittäytymästä pohjoisemmaksi. Peuralla on yleensä erilliset kesä- ja talvilaidunalueet.
Elinympäristö ja ravinto
Tyypillinen valkohäntäpeuran talvehtimisalue on mustikkainen, vähäluminen kuusikko. Valkohäntäpeura kerää syksyllä vararasvaa, jonka avulla se voi selvitä 2-3 kuukautta heikollakin ruoalla, jopa katajat kelpaavat. Ankarat talvet voivat koitua etenkin myöhäisten vasojen ja kiiman näännyttämien pukkien kohtaloksi. Talviruokintapaikat ovatkin etenkin esiintymisalueen rajoilla eläville peuroille erityisen tärkeitä.
Elintavat
Valkohäntäpeura elävät kesällä pääasiassa yksin. Talvet ne viettävät pienissä laumoissa. Valkohäntäpeura liikkuu pääsääntöisesti yöaikaan. Peura viestii muille hännän asennoilla ja liikkeillä. Jotain epäilyttävää havaitessaan peura nostaa häntänsä. Tällöin valkoinen peräpeili toimii kauas näkyvänä varoitusmerkkinä.
Lisääntyminen
Valkohäntäpeuran kiima-aika on marraskuussa ja se synnyttää tyypillisesti 1-2 vasaa toukokuussa. Kantoaika on 7 kuukautta. Peura tulee sukukypsäksi 1,5 -vuotiaana.
Metsästys
Valkohäntäpeura on meille siirretty riistalaji. Kauriita on tuotu laivalla Lounais-Suomeen. Nykyään valkohäntäpeura on arvokas riistaeläin etenkin Etelä-Suomessa. Suurimmillaan kanta on Etelä-Hämeen, Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Uudenmaan riistakeskusalueilla. Valkohäntäpeuralla on kokeiltu erilaisia metsästysmuotoja kuin hirvellä, esimerkiksi kyttäämistyyppisiä jahtimuotoja. Perinteisesti metsästys kohdistuu uroksiin ja vasoihin. Nykyään metsästystä pyritään painottamaan tasaisesti molempiin sukupuoliin, ja puolet saaliista tulisi olla vasoja. Näin kanta ei pääse vinoutumaan. Riittävän naarasvetoisuuden ja kolaririskin vähentämiseksi metsästys tulisi aloittaa heti metsästyskauden alussa. Tuottavassa kannassa vasaosuuden suuruus olisi hyvä olla noin 60 – -65 prosenttia kokonaissaaliista. Vuonna 2018 Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomessa oli noin 98 000 valkohäntäpeuraa (95 % luottamusväli 93100 – 103800).
