Näätä 2023

Talvilaskenta

Huom! Riistanhoitoyhdistyskohtainen kolmioiden lukumäärä kertoo alueelle laskettuihin keskiarvoihin vaikuttavien kolmioiden lukumäärän. Kaikki kohdassa kolmioiden määrä tarkoittaa koko riistakeskusalueella laskettujen kolmioiden kokonaismäärän. Kolmioiden aktiivisuuden näet Extranet-palvelun kartta -osiosta. Pääset kartta -osioon tästä.

Näädällä koko Suomen kanta on pysynyt liki vakaana 35 vuoden seurantajakson aikana. Saman jakson aikana, kanta on Etelä-Suomessa taantunut noin puoleen, maan keskiosissa pysynyt vakaana ja Pohjois-Suomessa kasvanut noin 80 %. Jälkitiheydet ovat nykyään keskimäärin samaa kokoluokkaa kautta maan. Tämän vuoden laskennoissa jälki-indeksit ovat Suomen etelä- ja keskiosissa selvästi edellisvuotta pienemmät, kun taas Lapissa, Kainuussa ja Oulussa indeksit ovat kasvaneet. Jälki-indeksit ovat kuitenkin koko maassa varsin lähellä keskiarvojaan, alueelliset kannankehitykset huomioiden.

Takaisin edelliselle sivulle

Tulosta sivu

Riistakolmiot.fi