Riekko 2018

Kesälaskenta

Huom! Riistanhoitoyhdistyskohtainen kolmioiden lukumäärä kertoo alueelle laskettuihin keskiarvoihin vaikuttavien kolmioiden lukumäärän. Kaikki kohdassa kolmioiden määrä tarkoittaa koko riistakeskusalueella laskettujen kolmioiden kokonaismäärän. Kolmioiden aktiivisuuden näet Extranet-palvelun kartta -osiosta. Pääset kartta -osioon tästä.

Riekkotiheys koheni vahvasti koko Pohjois-Suomessa lajin vakiintuneen levinneisyyden alueella. Se oli hieman alhaisempi kuin edeltäneenä 10 vuotena keskimäärin, mutta vain noin puolet koko kolmiojakson aikaisesta keskiarvosta. Edellisvuosien tapaan riekon runsaus vaikuttaa vähenevän lajin jo laikuttaiseksi muuttuneella esiintymisalueella. Riistakolmiot kuvaavat riekon runsautta pohjoisimmillaan Metsä-Lapissa, ja koira-avusteiset laskennat Ylä-Lapissa täydentävät kuvaa lajin kannanmuutoksista.

Takaisin edelliselle sivulle

Tulosta sivu

Riistakolmiot.fi