Rusakkokanta on kasvanut voimakkaasti ja laajentanut levinneisyyttään. Maamme rusakkokanta on 35 vuoden seurantajakson aikana liki 25-kertaistunut. Lajin levinneisyys keskittyy voimakkaasti Etelä- ja Länsi-Suomen viljelymaisemiin. Kannan kasvuvauhti on nopeampaa mitä idemmäksi ja pohjoisemmaksi mennään, joten laji on leviämässä itään ja pohjoiseen. Lounaassa kasvuvauhti lienee hidastumassa, kun sopivat ympäristöt alkavat täyttymään. Kuluvana vuonna rusakon keskimääräiset lumijälki-indeksit myötäilevät melko hyvin pitkän aikavälin kehitystä.