Saukko 2018

Talvilaskenta

Huom! Riistanhoitoyhdistyskohtainen kolmioiden lukumäärä kertoo alueelle laskettuihin keskiarvoihin vaikuttavien kolmioiden lukumäärän. Kaikki kohdassa kolmioiden määrä tarkoittaa koko riistakeskusalueella laskettujen kolmioiden kokonaismäärän. Kolmioiden aktiivisuuden näet Extranet-palvelun kartta -osiosta. Pääset kartta -osioon tästä.

Saukon jälkiä tavattiin hieman edellistalvista enemmän ja selvästi enemmän kuin edeltäneenä viisivuotijaksona keskimäärin. Saukko onkin runsastunut  riistakolmioiden kolmen vuosikymmenen aikana, eniten keskisen Suomen alueella. Talven korkeimmat jälkitiheydet todettiin kaakossa, Hämeen ja Keski-Suomen sekä Oulun−Kainuun alueilla. Saukon lumijälkien määrään vaikuttavat enemmän kuin muilla lajeilla lumiolosuhteet ja myös vesistöjen jäätyminen. Johtopäätöksiä saukon osalta on turvallisinta tehdä pitemmän ajanjakson puitteissa.

Takaisin edelliselle sivulle

Tulosta sivu

Riistakolmiot.fi