Pienten riistanisäkkäiden lumijäljet kertovat runsauden ja levinneisyyden muutoksista – oravalla hyvä vuosi
Riistakolmioilla ja peltokolmioilla ympäri maata on taas alkuvuodesta laskettu lumijälkiä jo 34:tta vuotta peräkkäin. Luonnonvarakeskuksen (Luken) koordinoima kolmiolaskenta on riistanisäkkäiden seurantajärjestelmä. Suhteuttamalla havaittujen lumijälkien määriä laskentapanostukseen voidaan arvioida muutoksia lajien kannoissa ja levinneisyydessä. Monelle pienriistalajille, kuten jäniksille, oravalle, ketulle ja monille näätäeläimille, lumijälkilaskenta on tärkein tai jopa ainoa vuosittainen kannanseurantajärjestelmä. Laskennan tuottama aineisto sisältää tietoa myös esimerkiksi suurpetojen ja sorkkaeläinten kantojen kehityksestä, vaikka näiden kantojen seuranta Lukessa perustuu pitkälti muihin vakiintuneisiin menetelmiin.
Olosuhteiltaan talvi 2022 muistutti viime talvea. Lunta oli runsaasti koko maassa, toista vuotta peräkkäin eteläisintä Suomea myöten, mikä näkyi varsinkin etelässä hyvän laskentainnon muodossa. Itä- ja Pohjois-Suomessa taas on jo useita vuosia ollut monin paikoin niin paljon upottavaa lunta, että hanki ei ole kantanut ja lumiolosuhteet ovat suorastaan haitanneet laskentaa. Kuluvan talven laskentapanostus on hyvin lähellä edellisen talven tilannetta. Koko maassa tehtiin kaikkiaan 672 kolmiolaskentaa, joista 576 oli metsämaastoon painottuvia riistakolmioita ja 96 Etelä- ja Länsi-Suomen viljelymaisemiin painottuvia peltokolmioita. Jokatalviset kolmiolaskennat tehdään metsästäjien ja muiden luontoharrastajien vapaaehtoisella panostuksella.
Sekä maankäyttö että ilmastonmuutos aiheuttavat suuren mittakaavan jatkuvia muutoksia lajistoomme, kuten levinneisyysalueiden muutoksia ja erisuuntaisia kannankehityksiä eri puolilla maata. Valtakunnallisella tasolla useimmat pienet riistanisäkkäämme taantuvat. Metsäjänis- ja kettukannat ovat seurantajakson aikana keskimäärin taantuneet alle puoleen, orava- ja lumikkokannat noin kolmannekseen ja kärppäkanta peräti viidennekseen. Metsäjänis taantuu enemmän etelässä, kun taas oravan, kärpän ja lumikon alamäki jyrkkenee pohjoiseen mentäessä. Lumijälkien määrien perusteella saukon ja näädän koko maan kannat ovat keskimäärin pysyneet vakaana seurantajakson aikana. Saukkokanta on kuitenkin kasvanut Etelä-Suomessa, kun taas näätäkanta on taantunut etelässä ja kasvanut pohjoisessa. Poikkeuksena esitetyssä lajijoukossa on nopeasti runsastuva rusakko, jonka lumijälkitiheydet ovat nykyään peräti 10–20 kertaa suurempia kuin seurantajakson alussa. Levinneisyydeltään lounaisen rusakon kannankasvu on voimakkaampi mitä idemmäksi mennään.
Suuri osa vuosittain karttuvasta tiedosta myötäilee pitkän aikavälin trendejä, mutta joka vuosi tulosten joukkoon mahtuu myös joitakin nopeamman kannanmuutoksen yllätyksiä. Lajien kantojen lyhyen aikavälin heilahteluihin vaikuttavat esimerkiksi ravintotilanne, taudit ja pedot, pienillä petonisäkkäillä eritoten myyräkannat ja oravalla kuusen käpysato. Vuodessa metsäjäniskanta on kasvanut selvästi Suomen etelä- ja keskiosissa. Myös rusakolla on joillakin alueilla maan keskiosissa havaittu normaalia korkeammat jälkitiheydet. Oravakanta on hyvän kuusen siemensadon vauhdittamana kasvanut voimakkaasti edellisvuodesta koko maassa. Monilla alueilla kanta on kaksinkertaistunut tai kolminkertaistunut. Pitkään taantunen oravakannan viimeaikaiseen keskiarvoon nähden, on oikein hyvä vuosi meneillään, mutta tämän vuoden huippu ei vedä vertoja vuosikymmenten takaisiin huippuvuosiin. Kettukanta on kasvanut vuodessa Etelä-Suomessa. Myös saukolla ja näädällä on koko maassa jonkin verran kannan kasvua havaittavissa edellisvuodesta.
Luke kiittää kaikkia vapaaehtoisia laskijoita tärkeästä työpanoksesta.