Riekkolaskennan menetelmä
Riekko sille tyypillisessä elinympäristössä
Etäisyysotantamentelmä
Laskenta-aineisto perustuu linjalaskentaan ja etäisyysotantamenetelmään, joka ottaa huomioon havaintojen etäisyyden laskentalinjasta eli havaittavuuden. Laskennassa riekkoja havaitaan yleensä sitä vähemmän, mitä suuremmaksi etäisyys kasvaa laskentalinjasta. Sen sijaan laskentalinjalla ja aivan sen lähituntumassa riekoista havaitaan yleensä kaikki parvet ja yksilöt. Havaittavuutta mallintamalla voidaan siis arvioida linjalaskennasta mukaan tulevien sekä poisjääneiden riekkojen määrä suhteessa etäisyyteen laskentalinjasta kun oletetaan, että laskentalinjalta kaikki riekot nähdään. Myös laskentakaista sekä pinta-ala määräytyvät aineiston mukaan eli menetelmä on joustava ja mukautuu laskijoihin ja eri olosuhteisiin.
Kanta- eli tiheysarvio perustuu kohdattujen riekkoparvien määrään, keskimääräiseen parvikokoon ja niiden havaittavuuteen, jotka kaikki vaihtelevat vuosittain. Havaittavuuden vaihteluun vaikuttavat esimerkiksi säätekijät, jotka voivat vaikuttaa niin koirien työskentelyinnokkuuteen kuin myös riekkojen aktiivisuuteen. Myös pesinnän aikataulu ja poikueiden keskimääräinen ikä voivat vaikuttaa niiden havaittavuuteen. Parvikoon (tai poikuekoon) sekä havaittavuuden väliset riippuvuudet otetaan yleensä huomioon. Havaittavuuden mallintamisessa on käytetty pääasiassa kunkin vuoden omaa aineistoa, koska jokaisella vuodella on havaittavuuden suhteen erityispiirteensä. Havaittavuuden mallintamisessa käytettiin puolinormaalijakaumaa. Kanakoiralla tehty etäisyyslaskenta on käytössä myös Ruotsissa ja Norjassa, joten se kattaa riekon asuttamat tunturialueet koko Fennoskandiassa. Aineisto käsiteltiin ja analysoitiin Distance 6.0 ohjelmalla (Thomas, L. ym. 2009. Distance 6.0. Research Unit for Wildlife Population Assessment, University of St. Andrews, UK. http://www.ruwpa.st-and.ac.uk/distance/)