Kuva: Marcus Wikman
Jänisten jäljet ovat yleisimpiä lumijälkiä luonnossamme. Jälkilaskennoissa ne muodostavat paikoin lähes puolet kaikista metsässä tavattavista jäljistä. Jänisten jäljiksi ne ovat lähes aina heti tunnistettavissa, mutta metsäjäniksen ja rusakon jälkien erottaminen toisistaan voi olla hankalaa. Mahdottomaksi tehtävä käy rusakko–metsäjänisristeymän jälkien äärellä.
Yleisin jälkikuvio on tyypillinen ”kaksi isoa rinnan ja niiden takana kaksi pienempää peräkkäin”. Tämä jälkikuvio on niin yleinen, että moni luulee, etteivät jänikset muunlaista jälkeä teekään. Jänisten jälkikuvio on samanlainen niin laukassa kuin loikassakin. Rauhallisessa ravinnonhakuliikkeessä eläin useimmiten laukkaa. Askelpituus vaihtelee melkoisesti. Niin metsäjänis kuin rusakko loikkii rauhallisesti noin 40 cm:n askelin. Kun nopeus lisääntyy, askel venyy ja vastaavasti venyy myös jälkikuvio siten, että yksittäiset jälkipainallukset ovat kauempana toisistaan. Metsäjäniksen takajalan jälki on yleensä selvästi leveämpi kuin rusakon. Ohuella kantavalla lumella metsäjäniksen jälki on kärjestään pyöristynyt, kun taas rusakon jälki on teräväkärkinen. Hieman upottavassa lumessa rusakon jälkipainallus on yleensä selvästi soikeampi kuin metsäjäniksen. Upottavassa lumessa metsäjäniksen varpaat harittavat kantopintaa lisätäkseen. Rusakon varpaat eivät yleensä harita aivan yhtä paljon. On kuitenkin tilanteita, joissa rusakkokin näyttä levittävän varpaitaan melko paljon. Rusakko-metsäjänisristeymien jälkiä ei ole tarkemmin tutkittu.
